Eilen olimme jälleen treenailemassa, varsin hauskaa oli.
 Muistin jälleen miksi aina ennen treenejä täytyy Daimi ns. juoksuttaa loppuun, kauheaa höseltämistä kentän laidalla kun koirat sidottiin seiniin radan rakentamisen ajaksi. Täytyy nuita neidin hermoja kehittää, pientä piippailuakin oli nimittäin havaittavissa.
 Muutoin treenit sujuivat todella hyvin, kontakia Daimi haki normaaliin tapaansa aina ja oli todella motivoitunut työskentelemään. Toiset koiruudet radalla ovat Daimille yhä se heikko kohta ja keskittyminen saattaa herpaantua jos ei neiti ole vahvan käskyn alla (kuten sivulla). Mutta onneksi meillä on aikaa tuota treenailla ;)
  Otimme kaksi rataa, toinen 8:n ja toinen 7:n esteen rata. Ihan mukavia, ohjaajaa testaavia ratoja.
Koitin väsätä paintillä kuvan radoista.. eh, eikös siitä tullutkin hieno :D
210079.jpg
Tuo miun tekemä väkerrys ei todellakaan hyvin nyt näy, mutta toivottavasti siitä saa jotenkin selvää:
  Mustat viivat ovat hyppyjä, ruskea suorakaide on A, punaiset vinkurat ovat putkia  ja vaaleanvihreä mötikkä on pitkä. Radalta löytyy myös tuollainen aika heikosti näkyvä keltapäinen viiva; se on muuri ja sitten tuo harmaa neliö tuolla ylhäällä vasemmalla on pöytä. Oikeasta reunasta löytyy musta-vihreä rengas.
  Tuohon taideteokseeni olen koittanut piirrellä myös selvityksesi ratojen kulun, eli tuo punertava viiva oli ensimmäinen ja toisena otimme tuon sinisen viivan mukaisen radan. Punainen rata alkoi renkaalta ja sininen tuolta muurin viereiseltä hypyltä.
 Ensimmäisellä radalla oli ongelmia tuolle a:lle menemiselle, sillä neiti puski kovin a:n alla menevälle putkelle. Omasta ohjauksestani se oli kiinni, ohjaajamme neuvoi oikean paikan ja tyylin, niin johan se Daimikin rupesi a:lle kiipeämään putkesta menon sijaan :D Itselläni taitanee olla se kovin treeni edessä, Daimi kyllä kuuntelee ohjeitani, mutta ruumiinkielelläni ja virheellisellä ohjauksellani ohjaan neitiä hiukkasen mutkan kautta :) Muutoin tuo ensimmäinen rata meni hienosti, Daimi kulki jälleen kuin ajatus ja otti kaikki kontaktipinnat erinomaisesti. Pöydältäkään ei luisunut nyt yli, kun otin kontaktin ennen käskyä. Hyvä hyvä.
  Toinen rata oli helpompi, pysytin sijoittamaan itseni radalla tuon ihanuus-putken eteen ja sain Daimin ohjattua a:lle ilman ongelmia. Ohjaajamme olivat sijoittuneet radalla tuonne a:n taakse, Daimia häiritäkseen. Ensimmäisellä lähdöllä Daimi pinkaisikin kummastelemaan näitä outoja ihmisiä ja päästipä neiti muutaman pärähdyksenkin heille. Luokse tuli kauniisti ja otettiin rata uudelleen - nyt ei Daiminkaan tarvinnut pörisemään mennä, olivathan ohjaajat samassa paikassa mihin hän ne jättikin ;) Kontaktit otti tälläkin radalla kauniisti ja hienosti kaarsi viimeiselle esteelle, renkaalle esteen jälkeen vaikka takaa käskyn annoinkin.. Daimi on niin kauhian nopia etten perässä pysy, onneksi osaa ottaa käskyt takaakin ilman että rupeaa pyörimään ympäri minua odotellessa.. Kisoissahan se pyöriminen olisi yhtäkuin kieltäytyminen.
Vaan nyt täytynee lopetella. Aamulenkkille täytyy lähteä: neiti heräsi ;)
Iloista ja syksyistä loppuviikkoa!