Tässä on ollut kaikenlaista kiirettä viime aikoina, siitä syystä nämä treenikuulumiset ovat jääneet päivittämättä. Pitääkin nyt pikaisesti kertoa että treenattu ollaan tiuhaan tahtiin,
meillä on keväälle kaikenlaisia jänniä suunnitelmia, joista kerron sitten enemmän kun ajankohtaiseksi tulevat.

Daimi kävi myös kantamassa "kortensa kekoon" koirien geenitutkimusta varten, eli kävi antamassa 4.12.
Oulun Maikkulan Mustissa ja Mirrissä järjestetyssä tilaisuudessa verinäytteen Hannes Lohen tutkimukseen. Rohkeasti oli eläinlääketieteen tohtorin Riitta Ahon piikitettävänä. Tilaisuus oli maksuton ja siitä huolimatta ei muita belgejä paikalla näkynyt :(

Eilen kävimme Maria Aaltosen agilitykoulutuksessa OKK-areenalla. Paljon hyviä vinkkejä saatiin treeneihin sekä kisoihin. Treenirata oli 3-luokkalaisille tarkoitettu koukeroinen ja tiukkoja välistävetoja sisältävä hirvitys - siltä se ainakin ensivaikutelmaltaan tuntui kun siihen tutustuttiin. Vaan loppupelissä rata oli meille ihan passeli, nopea ja vaarallinen ;) Paljon treenattiin sitä valssaamista joka minulle on aina ollut yhtä ***, vaan pikkuhiljaa alkaa sekin näyttää siltä että muka tietäisin mitä teen :)

Tämmöinen rata oli treenattavana (nro.15 on okseri, en paremman näköistä siitä saanut):
1135488.jpg

Tuo putkelle vienti (kohta 11-12.) oli minulle sellainen jota epäilin. Ajattelin epäluuloisena ettei varmasti onnistu, Daimi pyyhältää hypylle (nro.13). Niin ei kuitenkaan käynyt, neiti haukahti ensimmäisellä viennillä mutta kun en reakoinut siihen, niin hoksasi vissiin että parempi vaan tulla mukana kun hienosti seurasi ohjaustani ilman kuumenemista. :) Hyvä Daimi! Tuo kepeille vienti oli toinen jossa ajattelin että Daimi pyyhältää putkelle sen enempää kuuntelematta, mutta taas opin että kannattaa luottaa koiraan ja itseensäkin sen verran että hyvällä ohjauksella moista ei tapahdu. Mukavat treenit, kiitos kun päästiin mukaan (oli tarkoitettu OKK:n kouluttajille)! Saatiin kotiin viemisinä rutkasti hyvää mieltä onnistumisista ja kotiläksynä valssaamista ;) Ei se rata niin kauhea ollutkaan miltä se ensin vaikutti :)

Myö ollaan lähdössä miun kotikonnuille Lohjalle joulun viettoon 19.12. ja tullaan takaisin 30.12. Siihen saakka blogissa onkin sitten hiljaista, ellen nyt sitten innostu sieltä käsin kuulumisia kertomaan :)

Nyt muihin puuhiin. ILOISTA JOULUA KAIKILLE!